
Palvelut
Teen vastuuntuntoista ja osaavaa kotisiivousta pääsääntöisesti Järvenpään, Keravan ja Tuusulan alueilla, sopimuksen mukaan myös muualla. Minulle on tärkeää tehdä työt laadukkaasti, ajallaan ja sovitun mukaisesti. Myös asiakaslähtöisyys, -tyytyväisyys ja vastuun ottaminen, rehellisyys ovat tärkeitä. Pyrin aina kehittämään palveluitani ja osaamistani. Omaan monivuotisen siivouskokemuksen Helsingin isoimmassa siivousyhtiössä. Äitiysloman ja muuttoni jälkeen päätin tarjota palvelujani oman yritykseni kautta. Yrityksellä on vastuuvakuutus ja olen vaitiolovelvollinen asiakasta koskevissa asioissa.
Paketit räätälöidaan aina asiakkaalle sopivaksi asiakkaan tarpeiden ja budjetin mukaan. Minulla on vain yksi sääntö jota pyydän ymmärtämään - siivoan aina asiakkaan omilla välineillä hygieniasyistä johtuen. Monessa perheessä ollaan herkkiä eläimille ja pölyille. En voi käyttää samoja välineitä, jota käytin aiemmin esim. eläinrakkaassa kohteessa.
Räätälöin työn aina yksilöllisesti asiakkaan toivomien työtehtävien, tuntimäärän, budjetin ja käyntirytmin mukaan. Siivouskohteeseen tutustuminen ensimmäisella siivouskerralla on maksutonta aikaa eikä velvoita siivouskerran jälkeen jatkotilaukseen jos siivooja ei miellytä jostain syystä. Jatkosiivouksen sopimus tehdään aikaisintaan ensimmäisen siivouskerran jälkeen. Pitää myös huomioida, että ensimmäinen käynti on aina "tutustuva" siivous, silloin ei ehkä voi antaa itsestään kaikkea, kun aikaa kuluu myös todellisen likamääran havannointiin ja siivoamiseen. Yleensä ensimmäisillä käynneillä on lika pahimmillaan, vasta myöhemmin likamäärä helpottuu rutiinikäyntien aikana eli työmäärä normalisoituu. Vasta seuraavina kertoina on oma "kaava" löytynyt ja voin antaa parhaani siivottaessa.
Minulle on hyvin tärkeää, että asiakas voi tuntea luottavansa minuun. Sinulla on oikeus epäröidä, jos et ole varma asiasta tai henkilöstä. Kuitenkin ennen tuloa tarvitsen perustietoja kohteesta, kuten asunnon koko, sijainti ja siivouksen luonne. Tiedot voi lähetää yhteydenottolomakkeen tai sähköpostin kautta.
Ylläpitosiivous
- mattojen tuuletus tai tamppaus
- lattioiden, lattialistojen imurointi ja pesu kostea/nihkeä
- pölyjen pyyhkiminen kauttaaltaan
- keittiöpintojen ja kädensijojen ympäristön puhdistus, tarpeen mukaan myös tiskataan ja astianpesukone tyhjennetään ja täytetään
- kalusteiden imurointi / puhdistus
- vessatilat (ulkoa ja sisältä ympäristöineen)
- pesutilojen siivous (kaakelit, lavuaarit, hanat ja saippuapesät)
- ovet ja oven karmit pyyhitään ovenkahvoineen
- mahdolliset peili- ja lasipinnat (ikkunat sovitaan erikseen)
- liinavaatteiden vaihto, vuodevaatteiden tuuletus ja sijaus
- roskakaapin siivous ja roskien vienti
- pyykinpesu, silitys ja mankelointi
- kukkien kastelu ja hoito
- muut mahdolliset asiakkaan toiveet kohtuuden rajoissa suoritetaan esim. sauna pestään, mikro pestään, roskakaappi pestään
Perus- ja kertasiivous
Kertasiivous tarvitaan yleensä silloin, kun paikat halutaan laittaa kuntoon ennen juhlia, pyhänviettoa tai muista äkkinäisistä syistä. Silloin siivotaan kaikki paikat perusteellisesti eli tehdään enemmän kuin ylläpito-siivouksessa tehdään.
- Saunalauteiden ja lattian pesu
- Saniteettitilojen pesu (sis. lattiakaivot ja veden poistoputket)
- Keittiöpintojen / hyllyjen puhdistus ja lieden pesu taustoineen
- Uunin puhdistus
- Ikkunoiden pesu
- Ylä- ja alapölyt mukaan lukien ilmanvaihtoventtiilit
- Seinät, lattialistat, katto (ei rapattu) tarpeen mukaan
- Ym. mitä normaalin ylläpitosiivo-uksen yhteydessä ei yleensä tehdä
Muuttosiivous
Yleisesti muuttosiivous pitää sisällään ainakin seuraavat asiat:
- Perusasiat jota vaaditaan jo ylläpito-siivouksessa
- Saunalauteiden ja lattian pesu
- Saniteettitilojen pesu (sis. lattiakaivot ja veden poistoputket)
- Keittiöpintojen / kaappien / muiden hyllyjen puhdistus ja lieden pesu taustoineen
- Jääkaapin ja pakastimen puhdistus
- Uunin puhdistus
- Ikkunoiden pesu
- Ylä- ja alapölyt mukaan lukien ilmanvaihtoventtiilit
- Seinät, lattialistat, katto (ei rapattu) tarpeen mukaan
-
Sälekaihtimet pyyhitään kuivalla ja kostealla
Toimistosiivous
Yrityksille suunatussa siivouksessa pyritään siivoamaan asiakkaan vaatimusten ja tarpeiden mukaan. Yrityssiivous sisältää mm. seuraavia asioita:
- Lattioiden ja mattojen imurointi ja pyyhintä nihkeällä / kostealla
- Johtojen imurointi
- Pölyt pyyhitään vapailta pinnoilta, joihin pääsee
- Roskakorit tyhjennetään
- WC / suihkutilat pestään
- Keittötiloista vapaat pinnat pyyhitään ja tiskit tiskataan tarpeen mukaan
- Muut mahdolliset asiakkaan toiveet otetaan huomioon
Kodinhoito ja asiointi
Edellä mainittujen lisäksi voin asioida asiakkaan puolesta ulkona käydessä ruokakaupassa, postissa, pankissa ym. paikoissa, mihin ei pääse helposti. Kotona siivouspalvelujen lisäksi voin laittaa välipalaa, suorittaa isompia silitysurakoita, leikata nurmikkoa, kastella kukkia, kitkeä rikkaruohoja.
"Kuinka paljon kuluu aikaa minun kodissa?"
Sitä on hyvin vaikea arvioida näkemättä kotianne ja tilannetta. Riipuu esim. lian ja irtonaisten tavaroiden määrästä. Samoin asiakkaan toivomien työtehtävien määrästä ja puhtauden tasosta. Yleensä tilataan kertasiivous, sen jälkeen päätetään siivoojan sopivuudesta ja jatkosopimuksesta. Ensimmäisella käynnillä siivoojalla menee aina hieman aikaa asuntoon tutustumiseen (siivousvälineiden paikat ym.) ja nopeimman siivousmenetelman löytämiseksi. Kaiken lisäksi vasta toisen tai kolmannen käynnin aikana selviää todellinen työmäärä ja siivousaika. Syy on siinä, että lähes aina joka kohteessa (jossa ei ole aiemmin ollut siivoojaa) joudutaan siivoamaan ajan mittaan kertynyt lika esim. pölyt, mikä vaatii jo enemmän aikaa. Myöhemmin jatkosiivouksen aikana paikat ovat jo siistejä eivätkä vaadi enempää aikaa. Seuraavat esimerkkisiivoukset on yleistetty kohteiden ja heidän tarpeiden mukaan. Täällä tavalla pystytte hieman hahmottamaan siivoukseen kuluvaa esimerkkiaikaa, mikä on juuri asiakkaalle tärkein laatutyön jälkeen.
Esimerkkisiivous 1
Poikamies tai seniorin koti
54 m2, 2 krt/kk, n. 3 h/käynti
- lakanoiden vaihto
- keittiön tasopintojen pyyhintä ja tiskaus
- saniteettitilojen pesu (wc:t, lavuaarit, hanat)
- lattioiden imurointi ja pyyhintä
- pölyt, peilit, lasit tarpeen mukaan
- silitys
- roskien vienti
- asioilla käynti ja ruuan laitto
- kukkien kastelu
- lisäksi harvemmin tehtävät työt, jotka jaetaan eri viikoille. Esimerkiksi saunan pesu, ikkunoiden pesu 2 x vuodessa, uunin ja jääkaapin sisällön pesu
Esimerkkisiivous 2
Nuoret parit
75m2, 2 krt/kk, n. 3-4 h/käynti
- lakanoiden vaihto ja tuuletus
- mattojen tamppaus ja tuuletus
- keittiön tasopintojen pyyhintä ja tiskaus
- saniteettitilojen pesu (suihku, wc:t, lavuaarit, hanat)
- kalusteiden imurointi
- lattioiden imurointi ja pyyhintä
- pölyt, peilit, lasit tarpeen mukaan
- silitys
- roskien vienti
- lisäksi harvemmin tehtävät työt, jotka jaetaan eri viikoille. Esimerkiksi saunan pesu, ikkunoiden pesu 2 x vuodessa, uunin ja jääkaapin sisällön pesu
Esimerkkisiivous 3
Lapsiperheet
100 m2, 4 krt/kk, n. 4,5 h/käynti
200 m2, 4 krt/kk, n. 5-7 h/käynti
- mattojen tamppaus ja tuuletus
- lelujen keräily
- keittiön tasopintojen pyyhintä ja tiskaus
- saniteettitilojen pesu (suihku, wc:t, lavuaarit, hanat)
- kalusteiden imurointi
- lattioiden imurointi ja pyyhintä
- pölyt, peilit, lasit
- ovet- ja ovenpielet, kahvat
- silitys
- roskien vienti
- lisäksi harvemmin tehtävät työt, jotka jaetaan eri viikoille. Esimerkiksi lakanoiden vaihto, saunan pesu, ikkunoiden pesu 2 x vuodessa, uunin ja jääkaapin sisällön pesu